17. elokuuta 2017

20 faktaa minusta ja blogistani

Hei. Nimeni on Laura ja luet juuri blogiani nimeltä "Kosmetiikan suurkuluttaja". En ole blogissani kertonut itsestäni tai blogin taustoista kovinkaan paljon, joten ajattelin hieman valottaa kuka olen ja mistä blogissani on kyse. Ajattelinkin siis kertoa 20 faktaa minusta ja blogistani.
Kiitos kun luet blogiani :)

1. Olen jo vuosia halunnut aloittaa blogin

2. Kehitin blogin alunperin tämän vuoden maaliskuussa, mutta blogikirjoitusten tekemisen aloitin vasta viime kuussa eli heinäkuussa.

3. Blogin nimen keksiminen oli erittäin vaikeaa. Halusin suomenkielisen nimen, koska kirjoitan blogiini suomeksi. Nimen keksin blogilleni, koska mielestäni olen kosmetiikan suurkuluttaja, tai oikeastaan kosmetiikkafriikki :)

4. Haluan kehittää blogini valokuvia.

5. Yleensä aloitan blogikirjoituksen otsikolla, jonka jälkeen lisään kuvat ja sen jälkeen tekstin.

6. Olen kehittänyt profiilin bloglovin.com sivustolle.

7. Olen tehnyt blogilleni twitterin, jonka nimi on: @kosmetiikansuur

8. Olen myös tehnyt blogilleni instagramin, joka löytyy nimellä: kosmetiikansuurkuluttaja.

9. Toistaiseksi en ole käyttänyt blogini twitteriä tai instagramia, mutta tulen ehdottomasti käyttämään niitä jatkossa.

10. Toivon julkaisevani vähintään yhden kirjoituksen päivässä.

11. Toistaiseksi olen kertonut blogissani vain meikeistä, haluan kuitenkin myös kertoa esim. ihonhoidosta, hiustenhoidosta, trendeistä ym. Haluan myös kertoa kosmetiikkamaailman uutisista ja muista asioista.

12. Olen jo ainakin viimeisen vuoden kerännyt ideoita blogikirjoituksilleni ylös paperille.

13. Suomalaisista blogeista eniten olen lukenut Sannin "Karkkipäivä" -blogia.

14. Katson paljon Youtubea.

15. Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta.

16. Alunperin halusin aloittaa blogin, koska löysin huonosti suomalaisista blogeista arvosteluja tuotteista, jotka kiinnostavat itseäni.

17. Bloggaaminen on mielestäni erittäin antoisa harrastus.

18. Toivon, että lukijani antavat minulle palautetta blogista ja siitä, miten voisin sitä kehittää.

19. Blogini ei ole ihan vielä ns. valmis. Olen vasta alkuvaiheissa blogin suunnittelussa ja opettelen koko ajan asioita, joilla voisin parantaa blogiani.

20. Toivon blogini kasvavan ja kehittyvän ja toivon, että voin jatkaa tätä harrastusta pitkään.

Lisäksi haluaisin vielä mainita, että blogini löytyy nykyään myös blogit.fi blogilistalta :)

-Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti