29. marraskuuta 2017

Made to Sparkle by Essence


Olin erittäin innoissani kun eilen vieraillessani lähikaupassani, Essencen hyllyyn oli täytetty uuden Made to Sparkle- sarjan tuotteita. Hylly oli onnekseni lähes täysi ja pääsin testailemaan tämän sarjan tuotteita ja katselemaan olivatko tuotteet ostamisen arvoisia. Essencen erikoiskokoelmien tuotteet ovat hieman hintavampia kuin Essencen tavalliset tuotteet mutta olen myös huomannut, että erikoissarjojen tuotteet ovat usein myös laadukkaampia kuin Essencen normaalit tuotteet.

Ostin sarjasta kolme tuotetta. Näiden tuotteiden lisäksi sarjaan kuului muitakin mielenkiintoisia tuotteita, mutta päättelin, että en todennäköisesti itse saisi paljonkaan irti muista sarjan tuotteista, joten ne jäivät hyllyyn. Sarjaan voi kokonaisuudessaan tutustua esimerkiksi Essencen omilla verkkosivuilla täällä.


Ensimmäinen tuote, jonka ostin sarjasta on yllätyspussi. Pussi näytti sen verran jännältä, että halusin ehdottomasti hankkia sen. Vasta kotona tajusin, että sisällä oleva tuote lulee pussin takana ylösalaisin :P


Pussi sisälsi kimaltavan huulirasvan sävyssä 01 Shine Bright Like a Diamond. Huulirasvassa on hieman kultaista glitteriä, mutta muutaman käyttökerran jälkeen en ole glitteriä tuntenut huulillani, joten olen ihan iloinen siitä, että ostin kyseisen tuotteen.


Toinen ostamani tuote on nestemäinen silmänrajausväri sävyssä 01 You Were Born to Sparkle. Essence väittää tätä tuotetta ruusukullan väriseksi mutta itse sanoisin kyseessä olevan kuparinen sävy.


Nestemäisen silmänrajaustuotteen väri on kaunis kimaltava kupari, jolle voi helposti mielestäni keksiä käyttöä pikkujouluihin tai muihin juhliin ja miksei myös hieman hienompaan arkimeikkiin.


Kolmas ostamani tuote on luomiväri/highlighter- paletti sävyssä 01 Don't Let Anyone Ever Dull Your Sparkle jota voi ilmeisesti käyttää kasvoille, luomille ja jopa huulille. Paletti ei näytä kovin ihmeelliseltä, mutta testattuani kaupassa sävyjä, se tarttui kuitenkin mukaan. Mielestäni tämä sopii itselleni parhaiten highlighterina käytettäväksi.


Ainut sävy paletissa, joka taitaa toimia ainoastaan luomivärinä on oikean alakulman sininen sävy.


Yläkuvassa sävyt järjestyksessä: ylävasen, yläoikea, alavasen, alaoikea. Varsinkin kaksi keskimmäistä sävyä ihastuttivat itseäni tässä paletissa sen verran paljon, että halusin hankkia sen.

Mielestäni tämä Essencen sarja on aika onnistunut ja se on selvästi tarkoitettu juuri Joulun ajalle. Taidan pitää silmällä Essencen hyllyä myös ensi vuoden puolella.

Kiinnostaako sinua Essencen erikoissarjat?

Hinnat: paletti 4,99e, yllätyspussi 2,89, silmänrajausväri 3,49 (Tokmanni)

- Laura

27. marraskuuta 2017

Essencen The Cushion Eyeliner ja sivellin


Tänään kerron hieman yhdestä Essenceltä löytämästäni helmestä eli The Cushion Eyeliner- silmänrajausväristä. Väri on pakkauksessa sienessä ja siitä tulee mieleen sienessä olevat meikkivoiteet, paitsi että pakkaus on tietenkin ihan erilainen. Tämän tuotteen hankin Lipstick Love- blogin Lindan kirjoituksen takia. En nimittäin ole koskaan aikaisemmin testannut tämän tyyppisiä silmänrajausvärejä ja Essence on sen verran edullinen brändi, että ainakaan itseäni ei suuremmin haittaa vaikka muutaman euron purkki jäisi käyttämättäkin (yleensä lahjoitan käyttämättä jäävän kosmetiikan pois enkä jätä niitä nurkkiin pyörimään :))

Ajattelin mainita samalla myös Essencen siveltimen, joka sopii mielestäni erittäin hyvin silmänrajausvärin kanssa käytettäväksi.



Yhdellä pienellä dippauksella värissä, siveltimellä saa aikaiseksi yläkuvassa näkyvän verran viivoja. Yleensä dippaan yhtä silmää kohden sivellintä kahdesti purkissa, jotta saan rajauksesta tarpeeksi tumman.

Kuten kuvasta voi nähdä, silmänrajausväri ei ole mustin mahdollinen väri, mutta ainakin itselleni sävy on hyvä. Sävy kuivuu mataksi (ei siis kiiltäväksi) luomilla mikä on mielestäni erittäin hyvä asia.


Yläkuvassa esimerkki yksinkertaisesta rajauksesta joka on tehty kyseistä väriä ja sivellintä käyttäen. Olen jostain syystä aina kuvitellut, että rajausten tekeminen tämäntyyppisella tuotteella olisi kovinkin vaikeaa, mutta se onkin yllättävän helppoa. Yllätyin myös hieman siitä, kuinka hyvä Essencen sivellin on. Se toimii mainiosti rajausten tekemiseen, eikä siihen kulu aikaa yhtään kauemmin kuin kynämäisellä rajaustussilla tehtäessä.

Rajausaine ei ole täysin vedenpitävä, joten sateella sitä ei ehkä kannata käyttää. Se saattaa myös hieman haaleta päivän aikana, mutta omasta mielestäni haaleneminen ei ole häiritsevää.

Suosittelenkin ehdottomasti testaamaan tätä rajausväriä, varsinkin jos et ole aikaisemmin tämäntyyppistä tuotetta kokeillut.

Hinta Tokmanni: The Cushion Eyeliner 3,69e ja sivellin 1,89e

- Laura

25. marraskuuta 2017

Testissä L'oréal True Match Minerals


Tänään kerron L'oréalin ainoasta mineraalimeikkipohjasta eli True Match Minerals- meikkipohjasta. Kyseessä on siis irtopuuterimainen meikkipohja jonka hankin itselleni sävyssä Rose Ivory, joka on mielestäni täysin saman sävyinen kuin nestemäinen True Match- meikkivoide samassa sävyssä.

True Match Minerals- meikkipohjan pakkaus muuttui hiljattain. Muistan kokeilleeni tätä meikkipohjaa vuosia sitten jolloin pakkaus oli erilainen. Edellinen pakkaus oli suurempi kuin nykyinen, mutta sen mukana tuli myös pieni sivellin, joka mielestäni toimi erinomaisesti levittämään tätä meikkipohjaa. Edellinen pakkaus oli mielestäni hieman sotkuinen, mutta muuten hyvä.



Yläkuvassa meikkipohjan uusi pakkaus. Pakkaus on siis edelleen iso, mutta puuteri pysyy pakkauksessaan paremmin kuin edellisen pakkauksen kanssa. Itse en kuitenkaan tykkää tästä uudesta pakkauksesta kovinkaan. Se on edelleen liian suuri (yksi kolmasosa tästä pakkauksesta olisi sopiva) ja uudesta pakkauksesta on mielestäni vaikea saada puuteria ulos. Puuteria ei saa pakkauksesta kaatamalla, vaan sivellintä (puuterisivellin tai edes keskikokoinen sivellin ei oikein mahdu pakkaukseen) pitää pyöritellä verkkoa vasten ja toivoa, että puuteria tarttuu siveltimeen. 

Meikkipohjan levitykseen kuluukin kohtalaisen paljon aikaa ja loppujen lopuksi en ollut edes varma paljonko puuteria sain levitettyä kasvoilleni. Pakkaus on siis mielestäni ongelmallinen.


Pakkaus on siis mielestäni suuri ja vaikea. Vuosia sitten testatessani tätä puuteria pidin kuitenkin itse puuterista ja ajattelin sen näyttävän ja tuntuvan ihan mukavalta. Enempää siitä testauskerrasta en muistakkaan.

Nyt testatessani tätä tuotetta, levitin kasvoille ensin kosteusvoiteen, pohjustajan (The Body Shop Instablur) peiteainetta (MAC Pro Longwear) ja sen jälkeen levitin True Match- meikkipohjaa kasvoilleni. Tuossa vaiheessa mietin, että toivottavasti tuote toimii, koska mielestäni olisi ihan kätevää että kasvoja ei tarvitsisi enää puuteroida meikkipohjan levityksen jälkeen.

Meikkipohjan levityksessä meni siis aikaa mielestäni hieman liian kauon, noin kolme kertaa kauemmin kuin nestemäisen meikkipohjan levityksessä. Suurin ongelma oli siis se, että en ollut varma olinko saanut kasvoilleni ollenkaan puuteria. Puuterin peittävyys on myös mielestäni heikko.

Muut puuteriset tuotteet levittyivät kasvoille tämän puuterin päälle ihan hyvin. Lopputuloskin näytti mielestäni ihan hyvältä. Kasvoni näyttivät jopa hieman hohtavalta ja puuteria tarkemmin tutkittuani, huomasin että puuterissa on mukana pieniä glitterisiä hippuja, jotka saavat ihon hieman hohtamaan. Hiput eivät itseäni ainakaan suuremmin haittaa.

Pidin meikkipohjaa kasvoillani n. 8 tuntia. Meikkipohja alkoi rasvoittumaan lähes välittömästi levityksen jälkeen ja pari kertaa päivän aikana puuterioin kasvoni kiillon ehkäisemiseksi. Meikkipohja tuntui kasvoilla ihan mukavalta koko 8 tuntia, mutta se näytti hyvin kiiltävältä ja rasvaiselta, johon vaikutti varmasti myös puuterin glitteriset hiput.

On jotenkin yllättävää, että puuterinen meikkipohja rasvoittuu näin nopeasti. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta kuin näin on tapahtunut. Flow- kosmetiikan meikkipohja rasvoittui omalla ihollani vielä nopeammin kuin True Match. Lily Lolon mineraalimeikkipohja taas ei kovinkaan rasvoittunut, mutta kutisi iholla varsinkin hikoillessa. Bare Minerals- meikkipohja taas ei ollut mielestäni tarpeeksi peittävä ja sävyt olivat omalle iholleni liian tummia.

En siis vielä ole löytänyt mineraalimeikkipohjaa, joka toimisi omalle rasvoittuvalle iholleni. True Match Minerals oli aikamoinen pettymys. Pidän kuitenkin True Match- sarjan nestemäisestä meikkivoiteesta vaikka se ei ihan täysin ideaali olekaan omalle iholleni. Voikin olla, että en tule enää hankkimaan testiin mineraalimeikkipohjia koska ne eivät vaikuta toimivan ollenkaan omalla ihollani.

Keksin True Match Minerals- pohjalle kuitenkin muutaman mahdollisen käyttötarkoituksen. Meikkivoiteet usein haalenevat/irtoavat esim. leuastani, joten voin käyttää tätä puuteria korjaamaan jo valmiin meikkipohjan virheitä. Voin myös vähän sutaista tätä kasvoilleni, jos en halua esim. lähteä kauppaan tai muualle ilman mitään meikkiä.

Voikin siis olla, että saan käytettyä tämän puuterin jossain vaiheessa loppuun. Meikkipohjana se ei ainakaan toimi omalla ihollani, mutta voi olla että kuivempi iho tykkää tästä puuterista.

Oletko testannut mineraalimeikkipohjia? Miten ne toimivat omalla ihollasi?

Hinta n. 21,50e (sokos.fi)

- Laura

23. marraskuuta 2017

Kuivien hiusten pelastus Klippoteketiltä


Kerron harvemmin hiustuotteista blogissani. Tämä taitaa olla siksi, että en käytä kovinkaan paljon tuotteita hiuksiini. Tätä tuotetta olen kuitenkin käyttänyt jo muutaman vuoden ajan ja olen pitänyt siitä todella paljon.

Kyseessä on siis Klippoteket- merkin Argan Oil Spray Balsam. Pakkauksessa on tuotetta 200ml. Kyseinen tuote on hiuksiin jätettävä suihke, joka kosteuttaa mielestäni todella hyvin kuivia hiuksia.

Itse käytän tätä tuotetta yleensä pyyhekuiviin hiuksiin siuhkauttamalla useamman kerran sitä hiuksiin sekä hiuspohjaan. Tuote on todella hellä myös hiuspohjalle.

Ilmojen kylmetessä omat hiukseni ja hiuspohjani on aika kuivat. Hiukseni eivät rasvoitu kovinkaan helposti vaan mielestäni hiukseni ennemminkin kuivuvat pesujen välillä. Siksi tämä tuote onkin ollut todella hyvä lisä hiuksilleni. Kesällä käytin tätä harvemmin, mutta syksyllä ja näin talvella käytän tätä joka pesun jälkeen. 

Tuotteella on hyvin hento tuoksu ja se ei koskaan ole ärsyttänyt hiuspohjaani millään lailla. Kun olen suihkuttanut tätä hiuksiini, yleensä harjaan vielä hiukset, jotta tuote on levittynyt hiuksiin tasaisesti.

En vielä ole kokeillut muita Klippoteketin tuotteita, mutta varmasti jossain vaiheessa testaan vähintään muita Argan Oil- sarjan tuotteita. Sarjaan kuuluu tämän Spray Balsamin lisäksi hiuskiinne, hoitoöljy, muotovaahto, shampoo, hoitoaine ja kuumuudelta suojaava suihke.

Spray Balsam hinta n. 8,90e (Sokos)

- Laura

21. marraskuuta 2017

Colourpop Ultra Blotted Lip


Kerroinkin viime viikolla Colourpopin Blotted Lip- punista. Tänään vuorossa ovat Ultra Blotted Lip- punat, jotka ovat mielestäni paljon parempia ja mukavampia huulilla kuin Blotted Lip- punat. Yläkuvassa ylhäältä alas sävyt: Zuma, Double Scoop ja Out of Beach.


Ultra Blotted Lip- punat muistuttavat Blotted Lip- punia ainoastaan siinä, että myös ne ovat hieman läpikuultavia. Näitä Ultra Blotted Lip- punia voi kuitenkin laittaa huulille useamman kerroksen, jolloin sävy muuttuu vähemmän läpikuultavaksi. Sävy on kuitenkin kirkas vain yhdenkin kerroksen ansiosta.

Ultra Blotted Lip- punat ovat siis nestemäisiä huulipunia. Ne ovat kuitenkin todella paljon ohuempia kuin Colourpopin Ultra Matte Lip tai Ultra Satin Lip- punat. Punat kuivuvat huulille mataksi korkeintaan muutamassa minuutissa ja ne tuntuvat huulilla ihmeen mukavilta. Ne tuntuvat oikeastaan siltä, niinkuin huulilla ei olisi yhtään mitään. Jos huulet ovat valmiiksi kuivat, voivat nämä tuntua hieman kuivilta huulilla, mutta yleensä en tunne niitä huulilla ollenkaan. 

Ultra Blotted Lip- punat myös pysyvät huulilla kiitettävän kauon eli useita tunteja. Haaletessaan ne voivat näyttää hieman laikukkaalta, mutta siinä vaiheessa yleensä poistan punan meikinpuhdistusaineella huulilta kokonaan. Zuma- sävy on kuitenkin sen verran omien huulteni värinen, että sen haalenemista hädintuskin edes huomaan. Haaletessa punaa toi tietenkin myös lisätä huulille ja tällöin se näyttää suunnilleen samalta kuin alunperin huulille levitettäessä.


Ylin sävy eli Zuma on kaunis haalean ruskea nude ja se on ehdottomasti lempparini näistä punista. Toinen eli Double Scoop on oranssiin taittuva punainen ja pidän siitä vähiten. Olen ennenkin kertonut siitä, kuinka mielestäni oranssit sävyt eivät kovin sovi minulle :p Näidenkin punien ongelma on se, että Coloutpopin sivuilta on vaikea valita mieluisia sävyjä. Alin sävy eli Out of Beach on mansikan punainen sävy, joka näyttää huulilla paljon kirkkaammalta kuin kuvittelin. Jos saisin tilata näitä uudelleen, en ehkä tilaisi kahta alimmaista sävyä ollenkaan vaan yrittäisin valita jonkun hieman vaaleamman sävyn. Out of Beach sävyä eli alinta tulen kuitenkin varmasti käyttämään, voi kuitenkin olla, että keskimmäinen eli Double Scoop jää käyttämättä.

Suosittelen näitä punia heille, jotka eivät ehkä kovin yleensä pidä nestemäisistä punista mutta haluaisivat silti käyttää niitä. Varaudu kuitenkin siihen, että näiden värit ovat todella kirkkaita vaikka ne eivät Colourpopin sivuilla siltä näytäkkään. 

Seuraavan kerran tilatessani Colourpopilta, tilaan varmaankin ainakin yhden Zuma- sävyn varalle, jos edellinen sattuu loppumaan, on se nimittäin sen verran kaunis ja luonnollisen värinen huulilla!

Punien hinta Colourpop.com: 6 dollaria eli n. 5,1e

- Laura

19. marraskuuta 2017

Testissä L'oréal True Match


Koska olen sen verran tykästynyt L'oréalin Infallible 24h-Matte- meikkivoiteeseen, halusin testata myös L'oréalin muita meikkivoiteita. True Match- meikkivoide on ymmärtääkseni ollut markkinoilla jo jonkin aikaa mutta jostain syystä en ole sitä koskaan aikaisemmin testannut.


Oma meikkivoiteeni on sävyssä 1.R/1.C Rose Ivory, joka on omalle vaalealle iholleni täydellinen sävy. Sävy on hieman vaaleampi kuin Infallible 24h-Matte meikkivoiteen vaalein sävy eli 10 Porcelain.

True Match- meikkivoidetta on lasipullossaan perinteiset 30ml ja pakkauksen pumppu on mielestäni todella hyvä.

Nyt kuitenkin itse meikkivoiteeseen. Meikkivoide on kohtalaisen ohutta ja valuvaa nestemäistä ainetta. Itse tykkään meikkivoiteessa siitä, että se on iholla puolipeittävä, mutta peittävyyttä voi hieman lisätä lisäämällä iholle meikkivoidetta. Kun meikkivoide on levitetty iholle se tuntuu jopa hieman puuterimaiselta. Olenkin sitä mieltä, että kuivaihoisten ei varmaankaan tarvitse lisätä tämän meikkivoiteen päälle puuteria. Itselläni on kuitenkin rasvoittuva iho, joten lisään aina puuteria meikkipohjan päälle.

True Match näyttää mielestäni iholla ihanan luonnolliselta. Se pysyy noin pari tuntua saman näköisenä kuin silloin kun se on levitetty alunperin iholle. Tässä vaiheessa iho alkaa ainakin itselläni rasvoittua. Rasvoittumista tapahtuu perinteisissä paikoissa eli nenässä, leuassa ja poskilla. Vaikka meikkipohja rasvoittuukin, meikki ei jostain ihmeen syystä näytä kuitenkaan kovin kiiltävältä, iho näyttää vielä rasvoittuessaankin luonnolliselta. Rasvoittuminen ei lisäänny dramaattisesti seuraavien tuntien aikana vaan meikkipohja rasvoittuu vain hieman lisää ja rasvoittumisen voi tietenkin korjata esim. puuterilla.

Kyseessä ei mielestäni ole meikkivoide, jota pystyisi käyttämään aamuaikaisesta illan rientoihin asti. Työpäivän ajan meikki näyttää kuitenkin hyvältä. Mielestäni meikkivoide sopii paremmin kuivalle tai normaalille iholle. Rasvoittuvan ihon omaava voi kuitenkin mielestäni käyttää tätä ja itse sanoisinkin tämän olevan sopiva tuote rasvoittuvalle iholle jos et halua ihosi näyttävän ihan täysin matalta vaan haluat ihosi näyttävän hieman enemmän luonnolliselta ja hieman kiiltävältä (tai mikä olisi hyvä suomennos sanalle dewy :p).

Itse tykkään tästä meikkivoiteesta ja tulen käyttämään sitä jatkossakin. Mielestäni tämä meikkivoide on hyvä lisä kokoelmaani, jossa on pääasiassa vain mattapinnan jättäviä meikkivoiteita. En ole vielä testannut tämän meikkivoiteen sekoittamista jonkin hieman mattapintaisemman meikkivoiteen kanssa, mutta tulen varmasti senkin vielä testaamaan.

Meikkivoiteen hinta n. 16,90e

- Laura

17. marraskuuta 2017

Essencen Step into Magic Wonderland silmä/huulikynät


Satuin pari päivää sitten käymään lähikauppani Essencen pisteellä, jonne oli ilokseni ilmestynyt Step into Magic Wonderland- erikoissarjan tuotteita. Sarjaan kuului muutamia todella erikoisia tuotteita, kuten glitterisiä (ja karheilta tuntuvia) huulipunia, pinkki ripsiväri ja hopea highlighter (Kokoelmaa voi tutkia lisää täältä: https://www.essence.eu/trend-editions/step-into-magic-wonderland/).


Tutkiessani tuotteita, silmiini osuivat nämä kaksi kynää. Yläkuvassa sävy 01 Pink dreams are made of this ja 02 Crome into my life. Näistä sävyistä, varsinkin pinkistä tuli mieleen varhaisteini-ikäni ja silloin paljon käyttämäni pinkki luomiväri. Nämä kaksi sävyä ovat mielestäni todella kauniita mutta myös aika erikoisia.


Yläkuvassa kynät iholla. Pinkki sävy on superkirkas ja ihana pinkki ja hopea on kimaltava, mutta pehmeä esimerkiksi joulujuhliin sopiva sävy. En ole varma uskallanko kokeilla näitä sävyjä huulilla, mutta mielestäni on mahtavaa että näitä kyniä voi käyttää sekä huulilla että luomilla

Olen jopa hieman yllättynyt siitä kuinka pigmenttisiä nämä kynät ovat. Kynien hinta oli vain 2,19e/kpl joten hinta-laatu suhde on näillä kynillä erinomainen.

Suunnittelen jo kuinka voin testata näitä esimerkiksi tuplarajauksessa luomilla tai käytettynä vaikka luomivärin sijasta.

Oletko jo bongannut Essencen Step into Magic Wonderland- sarjan tuotteet kaupoissa tai netissä?

- Laura

15. marraskuuta 2017

Testissä Colourpop Blotted Lip


Viime kuussa sain käsiini useita Colourpopin tuotteita, kuten yläkuvassa näkyvät Blottet Lip- huulipunat. Ymmärtääkseni nämä huulipunat on julkaistu tämän vuoden alkupuolella ja jostain syystä en ole nähnyt näitä tietääkseni ollenkaan blogeissa tai Youtubessa. Halusin kuitenkin itse testata nämä punat, koska ne vaikuttivat haaleilta mutta kauniilta punilta.


Ylempi sävy on nimeltään Sucker ja alempi on nimeltään Ice Cube. Yritin valita Colourpopin nettisivuilta punertavia sävyjä, mutta onnistuin silti valitsemaan kohtalaisen oranssin sävyn, eli Sucker- sävyn. Mielestäni osanssit huulipunat eivät sovi itselleni, joten yritän välttää niiden ostamista. Colourpopin verkkosivuilta on ihmeen vaikea valita sävyjä ja olen ennenkin erehtynyt ostamaan oransseja sävyjä Colourpopin sivuilta.


Kuvittelin sävyjen olevan paljon haaleampia kuin ne todellisuudessa ovat. Ne ovat myös todella kuivia. Kyseessä on siis haaleita, mutta samalla kirkkaita mattapintaisia punia. Oranssia sävyä en tykkää käyttää mutta sävy Ice Cube toimii mielestäni oman ihonsävyni kanssa hyvin. Yleensä levitän punan alle huulirasvaa, jotta puna ei tunnu niin kuivalta. Huulirasvan kanssa puna tuntuu myös todella mukavalta huulilla.

En varmaankaan tule ostamaan näitä punia lisää, mutta näistä kahdesta tulen käyttämään sävyä Ice Cube jatkossakin. Sävy sopii mielestäni hyvin syksyyn ja talveen. Mielestäni kyseessä on hintaansa nähden hyviä mutta hieman erikoisia punia, joita ei ole aikaisemmin tullut vastaan muilta kosmetiikkamerkeiltä.

Punien hinta Colourpop.com 5 dollaria eli n. 4,2e

- Laura

13. marraskuuta 2017

L'oréal Volume Million Lashes Waterproof Mascara


Käytän aina ripsilläni vedenpitävää maskaraa. Olen huomannu, että lähes kaikki maskarat jotka eivät ole vedenpitäviä, päätyvät lopulta luomille ja kasvoille. Haluankin siis blogissani kertoa hyvistä vedenpitävistä ripsiväreistä.

Yksi tällainen ripsiväri on yläkuvassa näkyvä L'oréal Volume Million Lashes Waterproof Mascara.

Maskaran koostumus on kohtalaisen kuiva, mikä tarkoittaa sitä, että se kuivuu nopeasti ripsille ja kestää hyvin. Kuivuus aiheuttaa kuitenkin sen, että ripsiväriä ei saa pois ripsiltä muuten kuin hyvällä öljymäisellä meikinpoistoaineella (kuten The Body Shopin Silky Cleansing Oil).

Ripsiväri kestää ripsillä koko päivän ja ripset eivät laskeudu päivän mittaan, vaan ne näyttävät lähes samalta päivän lopussa, kuin silloin kun ripsiväri on juuri levitetty.

Kyseessä on siis erittäin hyvä täysin vedenpitävä ripsiväri, jonka ainut ongelma on se, että sen poistossa pitää olla huolellinen.

Hinta sokos.fi: 19,90

- Laura

11. marraskuuta 2017

Smashbox Be Legendary Lipstick


Yläkuvassa Smasbox Be Legendary huulipuna sävyssä Primrose.


Primrose sävy iholla yllä. Sävy on kaunis tummahko nude.

Tämä huulipuna on ensikosketukseni Smashbox brändiin. Huulipunan nappasin mukaani Kicks:stä. Sävy oli mielestäni kaunein Be Legendary punista.

Huulipunan koostumus on kohtalaisen peittävä ja satiininen. Se on kuitenkin hieman tahmea. Huulipunassa on lievä muovinen tuoksu, mistä en itse ainakaan pidä. Huulipuna kestää huulilla korkeintaan muutaman tunnin.

Huulipuna muistuttaa koostumukseltaan hieman Urban Decay- punia, joita omistin muutamia, mutta myin ne kaikki pois, koska koostumus oli hieman liian tahmea. En kuitenkaan halua myydä tätä Smashbox huulipunaa, koska sen sävy on niin kaunis. En kuitenkaan todennäköisesti tule ostamaan kyseisiä huulipunia lisää.

Taidankin ensi kerralla Napata Kicks:stä mielummin mukaan esimerkiksi Smashboxin pohjustusvoiteen. Kicks on tällä hetkellä ainut paikka Suomessa josta voi ostaa Smashboxin tuotteita.

Hinta Kicks: 22e

- Laura

9. marraskuuta 2017

NYX HD Concealer


Tänään Kerron hieman NYX:n HD Concealer peiteaineesta. Kyseessä on siis NYX:n HD-sarjan tuote, johon kuuluu muitakin kasvotuotteita. Lemppari HD- tuotteeni NYX:ltä on HD Finishing Powder.


Pakkaus sisältää 3g tuotetta ja peiteainetta on tarkoitus levittää pakkauksen korkin sauvalla.


Oma sävyni peiteaineessa on CW 01.


Kuten kuvasta näkyy, sävy on hieman kellertävä, mutta se on silti omalle iholleni paras vaihtoehto sävyvalikoimasta.

Itselläni on rasvoittuva/sekaiho. Tämä peiteaine pysyy kohtalaisen mattapintaisena omalla ihollani muutaman tunnin, eli vähemmän kuin esim. lempparini  MAC pro longwear ja Collection lasting perfection. Suosittelenkin peiteainetta enemmän kuivalle, kuin rasvoittuvalle iholle.

Peiteaineen peittävyys ei ole mahtava, mutta se peittää esimerkiksi ihon punaisuutta hyvin. Tummia silmänalusia peitevoide ei mielestäni peitä tarpeeksi. Jos kaipaat peitevoiteeltasi vain kevyttä peittävyyttä, tämä voi olla sinulle hyvä peiteaine. Itse olen tottunut peittävämpiin peiteaineisiin, joten minun on kohtalaisen vaikea tottua käyttämään tämän kaltaista, vähemmän peittävää peiteainetta.

Peiteaineessa ei siis itsessään ole mitää suurempaa vikaa. Monet varmasti pitävät siitä. Omalle iholleni kyseinen peiteaine ei kuitenkaan ole se paras vaihtoehto.

Hinta pretty.fi: 7,50e
Myytävänä myös muun muassa: Sokos, Stockmann, eleven.fi, cocopanda.fi.

- Laura

7. marraskuuta 2017

Colourpop highlighter sävyssä Flexitarian





Viime kuussa kerroinkin Colourpopin tilauksestani, jossa tuli kaikenlaisia Colourpop- ihanuuksia. Tänään kerron hieman paketissa tulleesta highlighterista eli näin suomeksi korostusväristä. Yläkuvassa sävy Flexitarian siinä kunnossa missä se oli sen saadessani.


Colourpopin luomivärit ja nämä highlighterit ovat siitä hyviä, että vaikka tuote olisi kuljetuksessa haljennut tai rikkoutunut, sen voi muokata sormin paremman näköiseksi, koska sen koostumus on niin pehmeä ja oikeastaan hieman kostea.

Koostumus on siis hyvin samanlainen kuin Colourpopin luomiväreillä. Highlightereiden finish eli se miltä se näyttää iholla on kuitenkin Pearlized ja luomivärien finish on joko Satin, Ultra Metallic, Ultra Glitter tai Matte.


Yläkuvassa highlighter iholla. Sävy on kaunis kermaisen vaalea, jossa on mukana hieman haaleaa kultaista.


Yläkuvassa highlighter kasvoilla. Kirkkaassa valossa sävyn kultainen hehku näkyy parhaiten. Mielestäni sävy on todella hyvä omalle ihonsävylleni. En oikein usko, että sävy näyttää kovin hyvältä tummemmalla iholla.

Tämä highlighter on siis todella kaunis mutta siinä on yksi ongelma. Nimittäin sen pystyy mielestäni levittämään kasvoille oikeastaan ainoastaan sormilla. Siveltimellä levittäessä, highlighter näyttää tosi glitterimäiseltä. Onnistuin levittämään tätä kuitenkin luomivärin tapaan silmän sisänurkkaan pienellä siveltimellä ja jälki oli mielestäni ihan hyvä, mutta muualle kasvoille sivellintä ei voi käyttää tämän tuotteen kanssa. Mitä paksumpi ja jykevämpi sivellin on, sitä paremmalta tämä näyttää kasvoilla, mutta sormella levittäessa se näyttää silti kaikista parhaimmalta. Mielestäni sormillakin levittäessä sävy näyttää hieman liian glitterimäiseltä, ainakin omaan makuuni.

Jos satut tykkäämään enemmän glitterimäisestä highlighterista, tykkäät tästä varmasti. Itse kaipaisin hieman hienompijakoista pigmenttiä korostusväriini, jotta väri näyttäisi mahdollisemman luonnolliselta. Petyin siis hieman tähän korostusväriin ja en todennäköisesti tule ostamaan näitä lisää. Käytän kuitenkin tämän sävyn loppuun vähintään luomivärinä.

Hinta Colourpop.com: 8 dollaria eli n. 6,9e.

- Laura

5. marraskuuta 2017

Testissä L'oréal Infallible Stay Fresh Foundation


Viime kuun aikana testasin useampaa eri meikkivoidetta ja tänään kerron testaamastani L'oréal Infallible Stay Fresh meikkivoiteesta, joka kuuluu L'oréalin Infallible sarjaan, johon sattuu kuulumaan myös lempparimeikkivoiteeni eli Infallible 24h- Matte meikkivoide. Olinkin siis kohtalaisen innoissani päästessäni testaamaan Infallible- sarjan Stay Fresh meikkivoidetta. 

Meikkivoiteen nimestä voisi päätellä, että kyseessä ei ole samanlainen meikkivoide kuin sen sisar, eli 24H- Matte. Meikkivoiteiden sävyt ovat myös erilaiset. Stay Fresh- meikkivoiteen sävy 015 Porcelain sopii omalle iholleni näin talviaikaan aika hyvin, se on kuitenkin vaaleampi kuin 24H- Matte meikkivoide sävyssä Porcelain. 

Stay Fresh- meikkivoide tuntuu todella voidemaiselta ja paksulta, se myös mielestäni muistuttaa tuoksultaan Nivean kasvorasvoja, mikä on mielestäni hieman erikoista.


Kuvassa meikkivoide iholla. Meikkivoiteen peittävyys on mielestäni samaa luokkaa 24H- Matte- meikkivoiteen kanssa.

Huomasin meikkivoidetta testatessani, että se tarttuu todella helposti ihon mahdollisiin kuiviin kohtiin. Tämä on erikoista, koska meikkivoide on mielestäni suunniteltu hieman kuivemmalle iholle. Tämä on mielestäni siksi, että heti meikin levittämisen jälkeen, eli meikkivoiteen, peiteaineen ja puutereiden levittämisen jälkeen kasvot tuntuvat ikäänkuin kosteilta. Tai tunne on hieman sellainen, että kasvoilla olisi paksu kerros kosteuttavaa tuotetta. Itse en pidä yhtään tästä tunteesta. Päivän aikana myös tunsin meikkivoiteen kasvoillani, mistä en pitänyt. Pidän meikkivoiteista, joita en tunne kasvoilla päivän aikana ollenkaan.

Huomasin myös, että meikkivoide irtoaa kohtalaisen helposti kasvoilta esimerkiksi kun söin. Meikkivoide irtoaa myös helposti kasvoilta jos kasvoja sattuu koskemaan päivän aikana. Kasvoni myös rasvoittuivat nopeasti ja jouduin puuteroimaan kasvoni ainakin kerran n. 8h aikana. Yleensä en puuteroi kasvoja päivän aikana kertaakaan kun käytän 24H- Matte meikkivoidetta.

Pakko siis sanoa, että petyin meikkivoiteeseen aika pahasti. Sen koostumus on itselleni hieman liian paksu ja se tuntuu inhottavalta kasvoilla päivän aikana. Se ei kestä kovin hyvin iholla ja mielestäni tämä meikkivoide on myös hieman liian hintava eli n. 19.90e. Kuten viime kuun ostoksia esittelevässä kirjoituksessa kerroinkin, annoin tämän meikkivoiteen jo pois koska petyin siihen sen verran paljon.

Oletko sinä kokeillut tätä meikkivoidetta? Kuinka usein hankit uusia meikkivoiteita testiin?

- Laura

3. marraskuuta 2017

Meikkisienet testissä


Tätä kirjoitusta varten olen testannut useita erilaisia meikkisieniä. Osaa olen kokeillut aikaisemmin ja osa on minulle täysin uusia. Itse tykkään käyttää meikkisieniä meikkivoiteen ja peiteaineen levitykseen. Joskus myös käytän sientä irtopuuterin levityksessä. Valitsin Testiin seuraavat sienet: 


Original Beautyblender

Kommentit ennen testiä: 

Original Beautyblender on alkuperäinen legendaarinen meikkisieni, joka aloitti meikkisienitrendin useita vuosia sitten. Itse olen aina tykännyt käyttää tätä sientä ja aikaisemmin olin tämän lisäksi vain kokeillut Real Techniques sientä. Beautyblenderin hinta on 19,90, näitä löytyy usein kuitenkin alennuksella esim. kauppojen alennuspäiviltä.

Kommentit testin jälkeen:

Beautyblendereitä olen käyttänyt jo useamman vuoden ajan. Nämä sienet ovat ihanan pehmeitä ja muoto on itselleni juuri sopiva. Sienen terävämpi osa sopii täydellisesti silmien alle. Tämä nude sieni Beautyblenderiltä ei ehkä kuitenkaan ole lempparini. Eniten olen käyttänyt pinkkejä Beautyblender- sieniä koska niitä löytyy kaupoista eniten. Pinkki sävy kuitenkin haalenee todella paljon käytössä. Mustista sienistä ei lähde väriä, joten pidän ehkä eniten niistä, Tämä nude sieni tuntuu hieman kapeammalta ja muutenkin pienemmältä verrattuna muihin kokeilemiini Beautyblender- sieniin ja siksi se ehkä tuntuu hieman heikompilaatuiselta kuin muut Beautyblender- sienet. Ero muihin Beautyblender- sieniin tuntuu hieman erikoiselta, mutta pehmeys on samaa laatua kuin muissa sienissä, joten pidin silti tästä sienestä todella paljon.


Essence Super Beauty Sponge

Kommentit ennen testiä:

Essencen Super Beauty Spongen ostin, koska halusin erittäin edullisen vaihtoehdon testiin. Tämä on ainut Essencen sieni ja  sen muoto hieman epäilyttää. Suunnilleen saman muotoinen Real Techniques sieni hajosi minulla jo ensimmäisellä käyttökerralla, joten toivon vain, että tämä ei hajoa ihan niin helposti. Esim. pretty.fi sienen hinta on 3,69e.

Kommentit testin jälkeen:

Tämä sieni oli pehmeydeltään Ecotools- sienien luokkaa ja jos se olisi paremman muotoinen, käyttäisin sitä ehkä jatkossakin. Sienen muoto on kuitenkin tosi kummallinen. En löydä sienestä mitään kohtaa, jolla saisin meikkivoiteen ja peiteaineen levitettyä silmien alle hyvin. Muualle iholle oikeastaan ainoa hyvä kohta sienessä on päällä oleva suora kohta, mutta sekin on kohtalaisen pieni koko kasvojen meikin levitykseen.


Real Techniques Miracle Complection Sponge

Kommentit ennen testiä:

Real Technigues Miracle Complection Sponge on Real Techniques- merkin oma versio meikkisienestä. Valitettavasti Oulun Sokoksessa sieniä ei ollut myynnissä erikseen, vain sienet piti ostaa kahden sienen pakkauksessa. Useat ihmiset vaikuttavat pitävän tästä sienestä, mutta itse olen huomannut, että sienen pinta on hieman tahmea ja saattaa joskus irrottaa meikin iholta. Siitä on kuitenkin jonkin aikaa, kun olen viimeksi kokeillut tätä sientä, joten katsotaan miten käy! Hinta kahden sienen pakkaukselle on 14,90e.

Kommentit testin jälkeen:

Olen yllättynyt kuinka paljon tykkäsin tästä sienestä tällä kokeilukerralla! Sienen pinta tuntuu hieman erilaiselta kuin viimeksi tätä sientä kokeillessani, olisikohan sientä muokattu hieman? Huomasin kuitenkin, että tiettyjen tuotteiden kanssa sieni toimii hieman huonommin kuin toisten. Esim. MAC Pro Longwear- peiteaineen kanssa sieni toimi hyvin, mutta Collection Lasting Perfecion- peiteaineen kanssa sieni ei levittänyt tuotetta yhtä hyvin. Mielestäni kyseinen sieni toimii parhaiten mahdollisimman nestemäisten tuotteiden kanssa. Tulen käyttämään nämä sienet ehdottomasti loppuun ja voi olla, että tulen ostamaan näitä vielä lisääkin tulevaisuudessa, koska ne ovat niin paljon edullisempia kuin Beautyblender- sienet.


Ecotools Perfecting Blender Duo

Kommentit ennen testiä:

Ecotools Perfecting Blender Duo vaikuttaa lupaavalta. Pakkauksessa on pienempi ja suurempi sieni, joissa on useampi suora reuna. Nämä sienet ovat kohtalaisen uusia ja olen kuullut niistä vain hyviä asioita, joten odotan innolla niiden testausta. Hinta pakkaukselle 12,90e. Sieniä ei pysty ostamaan erikseen.

Kommentit testin jälkeen:

Isompi sieni on huonon muotoinen, se on liian suuri silmien alle ja kulmikkaan muotonsa takia tuotteita on vaikea levittää. Sieni aiheuttaa viiruja iholle ja levittäessä menee kauon aikaa. Sieni on pehmeämpi kuin Nyx sieni, mikä on plussaa. Sen peseminen on kuitenkin vaikeampaa kuin Nyx- sienen peseminen. Jos tämä sieni olisi samanmuotoinen kuin Beautyblender, käyttäisin sitä varmasti jatkossakin.

Pieni sieni on liian pieni omille kasvoilleni. Sen kulmikas muoto ei toimi edes silmien alla ja aiheuttaa viiruja kasvoille kuten isompikin sieni. Petyin näihin sieniin aika pahasti.


NYX Flawless Finish Blending Sponge

Kommentit ennen testiä:

NYX Flawless Finish Blending Sponge on sieni, josta en ole kuullut aikaisemmin mitään. Sieni näyttää ihan hyvältä, mutta vielä en muuta osaa sanoa siitä. Hinta 9,90e.

Kommentit Testauksen jälkeen:

Sieni tuntuu aluksi kohtalaisen kovalta, mutta pehmenee jonkin verran kastellessa. En kovin pidä sienen muodosta. Suora reuna ei istu silmien alle hyvin, joten käytin pyöreää reunaa. Tuntuu hieman liian kovalta käytössä, varsinkin kun on tottunut käyttämään BeautyBlenderiä, joka on todella pehmeä. Puuteriset tuotteet levittyy välillä hieman laikkumaisesti, kun olen käyttänyt tätä sientä meikkivoiteen ja peiteaineen levitykseen. Sieni on erityisen helppo puhdistaa ja siihen ei tartu paljon tuotteita. Sienestä ei myöskään lähde väriä.


Yllä kuvassa sienet numeroituna. Ylivoimaiseksi ykköseksi nousi odotetusti Beautyblender, Toisena Real Techniques- sieni. Kolmosena Nyx- sieni sen takia, että sen muoto on paljon parempi kuin loppujen sienten. Nelos ja vitos- sijoilla ovat Ecotools- sienet ja viimeisenä on Essencen meikkisieni.

Tykkäätkö itse käyttää sieniä meikatessasi? Ovatko mitkään näistä sienistä tuttuja?

- Laura




1. marraskuuta 2017

Lokakuussa loppuneet ja miniarviot


Yläkuvassa lokakuun aikana loppuneet tuotteet. Tuotteita ei viime kuussa loppunut kovin paljon, mutta mukana on muun muassa muutama värikosmetiikkatuote, jotka loppuvat kohtalaisen harvoin. Mukaan loppuneisiin en laske shampoita, hoitoaineita, suihkusaippuoita ym. koska en ole ainut, joka niitä tässä taloudessa käyttää. Alla hieman enemmän jokaisesta loppuneesta tuotteesta.


Käytin muutaman näitä Vichyn Aqua Sorbet näyteitä. Tuote ei tuntunut erityisen kosteuttavalle, joten en tule ostamaan tätä lisää.


L'oréalin Infallible 24h- Matte meikkivoide on minulla lähes päivittäisessä käytössä mutta nämä kestävät kuitenkin useamman kuukauden käytössä. Ehdottomasti lemppari meikkivoiteeni tällä hetkellä! Tuote kestää kasvoilla koko päivän omalla rasvoittuvalla ihollani.


MAC Pro Longwear peiteaineen ostin muistaakseni kesäkuussa ja se kesti lähes päivittäisellä käytöllä lokakuun puoleen väliin. Kyseessä on ehdottomasti paras peiteaine, jota olen kokeillut. Hieman harmittaa, että tämän tuotteen hinta nousee koko ajan, mutta tuote on niin hyvä, että tulen ostamaan näitä varmasti lisääkin. Peittävyys ja kestävyys iholla ovat huippuluokkaa rasvoittuvallakin iholla. Tämän tyhjän purkin säästän, jotta voin palauttaa sen MAC:lle huulipunaa vastaan (Back to Mac- kampanja, jossa ainakin Stockmanneille voi viedä 6 tyhjää MAC:n pakkausta huulipunaa vastaan.)


Tätä Vichyn Aqualia Therman silmänympärysvoidetta olen yrittänyt käyttää loppuun jo aika kauon. Tuote on koostumukseltaan geelimäistä ja se imeytyy huonosti ihoon. En myöskään huomannut sen kosteuttavan erityisesti silmänalusihoa, joten en tule ostamaan tätä tuotetta uudelleen.


Superihana The Body Shopin Drops of Youth seerumi loppui muutama päivä sitten. Seerumi on mielestäni erittäin hyvä ja tulen varmasti ostamaan sen uudelleen. Seerumi tekee ihosta aivan ihanan pehmeän ja kosteutetun. En osaa sanoa vaikuttaako seerumi esim. ryppyihin, mutta omalle 20- jotain vuotiaalla iholleni toimii ainakin todella hyvin!


Lempparituotteista puheen ollen. Viime kuussa minulla loppui myös The Body Shopin Camomile Silky Cleansing Oil, jota käytän meikinpoistoon joka päivä. Tykkään tästä meikinpoistajasta erityisesti siksi, koska se on niin helppo ja se ei ärsytä silmiä millään lailla, kuten monet muut putsarit tekevät. Olen jo ostanut käyttöön uuden putsarin, koska ilman sitä on vaikea poistaa meikkiä.


Maybellinen Express Remover kynsilakanpoistopurkki on minulla ollut käytössä sen verran pitkään, että hankin tämän tilalle uuden purkin. Tämä on todella hyvä kynsilakanpoistoaine ja tulen varmasti ostamaan näitä enemmänkin.


En ole varma julkaistiinko The Body Shopin Spiced Apple- kokoelma viime vai toissa Jouluna, mutta sen verran tiedän, että olen yrittänyt käyttää tätä kuorintaa mahdollisimman hitaasti, koska sen tuoksu ja teho olivat niin ihanat. Harmi, että Spiced Apple- sarjaa ei tuotu takaisin täksi Jouluksi.

Kuluuko sinulla loppuun paljon tuotteita kuukaudessa vai seuraatko loppuvien tuotteiden määrää?

- Laura