12. joulukuuta 2017

Saisipa näitä Suomesta: Nars

Tässä kirjoituksessa jatkan "Saisipa näitä Suomesta"- sarjaa ja kerron hieman Nars- nimisestä kosmetiikkabrändistä. Nars kuuluu korkeahintaisemman kosmetiikan sarjaan, esimerkiksi Sheer Glow- meikkivoide maksaa n. 43e. Ehkä syy siihen miksi en ole koskaan tilannut Narsin kosmetiikkaa netistä liittyy juuri hintaan. Haluan olla varma, että ostan itselleni hyvän tuotteen, koska hinta on kalliimpi kuin ostamissani tuotteissa yleensä. Haluaisin ehdottomasti testata tuotteita kaupassa ennen ostamista. Tämä on kuitenkin ainakin Suomessa vielä mahdotonta, koska Narsin kosmetiikkaa ei löydy Suomalaisista kosmetiikkaa myyvistä kaupoista tai edes Suomalaisista verkkokaupoista.

Ainoat paikat jotka tiedän jotka toimittavat Narsin tuotteita Suomeen, ovat narscosmetics.eu ja asos.com. Hinnat ovat asos.comissa hieman kalliimmat kuin Narsin omilla sivuilla.

Jos kiinnostaa, niin wikipediasta sain sen verran selville, että Nars kosmetiikan kehittäjä on ranskalainen meikkitaiteilija Francois Nars. Nars kosmetiikka näki alkunsa vuonna 1994 ja sen omistaa nykyisin Shiseido. Nars myy tuotteitaan nykyisin valitettavasti myös Kiinassa, jossa eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikankin saralla.

En ole koskaan päässyt testaamaan Narsin kosmetiikkaa mutta olen usean vuoden ajan ollut kiinnostunut siitä. En ole kuullut kuin pelkkää hyvää Narsin tuotteista. Etenkin peiteaineista, meikkivoiteista, huulituotteista, luomiväreistä ja muista puuterituotteista. Alla poimintojani Narsin suosituista tuotteista, joita haluaisin itsekin testata.





Radiant Creamy ConcealerSoft Matte Complete Concealer

 

Radiant Creamy Concealer                               Soft Matte Compelete Concealer

Pure Radiant Tinted Moisturizer Broad Spectrum SPF 30Sheer Glow Foundation

Pure Radiant Tinted Moisturizer                             Sheer Glow Foundation

Audacious LipstickLip Gloss - Greek Holiday

             Audacious Lipstick                                              Lip Gloss

NARSissist Wanted Eyeshadow PaletteNARSissist Dual-Intensity Blush Palette
Narsissist Wanted Eyeshadow Palette      Narsissist Dual- intensity Blush Palette


Kuvat: narscosmetics.com

Oletko vielä testannut Narsin kosmetiikkaa?

- Laura

6 kommenttia:

  1. Radiant Creamy Concealer on ehdottomasti paras peiteaine ikinä<3 Mua harmittaa, että NARS alkoi myydä Kiinassa viime kesänä eikä oo enää cruelty free :/ NARSia myydään myös ainakin feeluniquella ja Selfridgesillä ja muistaakseni tuolla Selfridgesillä ei hinnat ainakaan oo kovemmat kuin merkin omilla verkkosivuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan unohtanu feeluniquen olemassaolon! En ole kyllä sieltä koskaan tilannut mitään mutta muistan joskus selanneeni :) Pitää ehdottomasti joskus kokeilla noita peiteaineita tai meikkivoiteita, jotka kaikki vaikuttavat tosi laadukkailta!

      Poista
  2. Multa löytyy Orgasm-poskipuna, joka on ollut ihan huippuostos! :) Radiant Creamy Concealeria olisi kiva kokeilla, mutta se on sen verran kallis etten ole vielä viitsinyt ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsin tuotteet ovat kyllä aika kalliita! Varsinkin kun ei pääse kaupassa hipelöimään tuotteita j varmistamaan, että ostaa itselle hyvän tuotteen :/

      Poista
  3. Mähän tilaan Narsia ihan Narsin omasta nettikaupasta, jossa on ilmaiset toimitukset yli 50€:n ostoksille, mutta olisihan se nyt kiva päästä "hiplaamaan" tuotteita ihan livenä. Aina menee ostaminen sokkona muiden arvostelujen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta juu. Ainakin itsellä on usein vaikeuksia ostaa netistä kosmetiikkaa, varsinkin peiteaineita tai meikkivoiteita. Huulipunissa olen kyllä myös monta kertaa mennyt harhaan :P Netissä kaikki vaikuttaa vaaleammalle kuin oikeassa elämässä ja sen sitten aina unohtaa..

      Poista