14. tammikuuta 2018

Uusi vs. vanha kamera!


Minun oli tarkoitus julkaista tämä kirjoitus jo eilen, mutta jumituin lukemaan kamerani käyttöohjekirjasta ja testaamaan kameraa. Sain siis joululahjaksi ihanilta vanhemmiltani kameran. Kyseessä on yläkuvan Canon EOS 1200D kamera. Kameran akku ei aluksi toiminut, joten kamera lähti heti huoltoon. Kameraan saatiin viimein uusi akku ja pääsin ensimmäistä kertaa kuvaamaan kamerallani nyt viikonloppuna.

Pakko myöntää, että en ymmärrä mitään kameroista enkä ole koskaan omistanut muita kuin pokkarikameroita, joten tämän järkäleen käyttöönotto on ollut aika mielenkiintoinen kokemus.


Kuten yläkuvasta näkyy, kamerassa on sen verran paljon nappeja ja muita, etten ihan vielä tiedä niiden kaikkien käyttötarkoitusta, mutta opin pikkuhiljaa. Olen sentään oppinut, miten saan kuvattavan kohteen kameran näytölle, eikä kuvattavaa tarvitse välttämättä tiirustaa silmäreiästä (tai mikä sen oikea nimi nyt onkaan). Muutamia muitakin perustoimintoja olen onneksi jo oppinut ja hetki sitten sain kameran kuvat jopa siirrettyä tietokoneelleni.


Yläkuvassa vanha kamerani, eli Canonin PowerShop SX220 HS, joka on siis pikkuinen pokkarikamera ja joka on muistaakseni ainakin 5 vuotta vanha. Tällä kameralla olen siis toistaiseksi kuvannut kaikki blogikuvatkin. Tämä kamera on ollut siinä mielessä helppo, että ei ole tarvinnut muuta kuin osoittaa kameraa suunnilleen oikeaan suuntaan ja painaa nappia. Uudella kameralla kuvaaminen on selvästi hankalampaa, mutta lopputulos on myös selvästi parempi.

Alla hieman esimerkkejä uuden ja vanhan kameran eroista.




Yllä otettu kuva on siis otettu uudella kameralla. Taustan sain kamerasta valmiiksi laitettua sumeaksi ja kuva taitaa olla pehmeä.


Yläkuvassa kuva, joka on otettu vanhalla kameralla. Kuva on selkeästi sumeampi, hieman tummempi ja tausta näkyy kohtalaisen selkeästi.

Noista kahdesta kuvasta valitsisin ihan selkeästi uudella kameralla otetun paremmaksi kuvaksi.

Tänään opin myös jopa miten ilmaisella kuvankäsittelyohjelmalla saan kuviani kirkkaammiksi, joten tiistaina voit nähdä blogissani ensi kertaa uudella kameralla otettuja kuvia, joita on myös hieman käsitelty jälkikäteen. Arvostelussa siis tiistaina kuvassa näkyvä Vichyn Pureté Thermale puhdistusöljy.

Pakko sanoa, että olen kyllä erittäin onnellinen siitä, että sain uuden kameran käyttöön. Blogin lisäksi tulen tänä vuonna tarvitsemaan kameraa reissuilla ja innostusta kuvaamista kohtaan löytyy muutenkin nyt paljon enemmän kuin ennen.

Vuoden 2018 seikkailuja odotellen :)

- Laura

10 kommenttia:

  1. Mä muistan kuinka fiiliksissä itse olin ihan jo siitä, kun opin omasta kamerasta saamaan sen kuvattavan kohteen just siihen näytölle eikä tarvinnut enää tihrustaa sitä :D Helpottaa kuvaamistakin ihan huomattavasti!

    Mulla on kamerassa valoitussäädöt jo valmiiksi aika korkeella, mutta itekin parantelen lähestulkoon oikeastaan ihan kaikkia kuviani vielä hitusen jälkikäteen :) Just valotus, kontrasti jne. on mulla käytössä, kun kuvia muokkaan, ja pienillä jutuilla saa jo ison eron kuvaan! Valo on mun mielestä kaiken a ja o kuvaamisessa ja siinä, että kuva näyttää kauniilta ja laadukkaalta :)

    Tsemppiä uuden kameran kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kuvissa ihastelenkin aina sitä, kuinka valoisia ne on :)
      Aika paljon oppimista kyllä vielä on! Tiesinkin että opittavaa olisi aika paljon, mutta kyllä vähän yllätti :p
      Kiitos vaan, yritän parhaani mukaan opetella miten tuota ihme laitetta käytetään!

      Poista
  2. Muistan kun itsekin joskus vuosia sitten kokeilin ensimmäisen kerran järkkäriä, ja sen oikeaoppinen käyttäminen tuntui ihan rakettitieteeltä :D Nappien ja asetusten määrä oli hämmentävä!

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, rakettitiedettähän tuo on :p Erehdyin vielä katselemaan dvd:llä olevaa laajaa ohjekirjaa ja en ymmärtänyt siitä oikeastaan mitään! Noh, vähän kerrallaan jos oppisin niin olisin tyytyväinen :)

    VastaaPoista
  4. Mä oon nuorena jos käyttäny pokkaria ja kuvaillu kaikkia kukkia ja sadepisaroita macrolla yms. Mutta mulla on myös vuosia ollut järkkäri käytössä mutta en ikinä ole sitä oppinut käyttämään. Ihan tuurilla vaan aina säädelly kaikki asetuksia .. tai siltä se on ainakin tuntunut :D Nyt mulla on mini järkkäri ja se on kyllä ihan huippu ja helppo käyttää! Kyllä noita oppii käyttää aina kun vaan kokeilee :) Tsemppiä uuden kameran kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain :) Yritän opetella käyttämään vaikka aika erikoiselta tuntuukin käyttää tuota järkälettä pikkukameran sijaan :p

      Poista
  5. Uusi kamera olisi toivelistallani mutta sitten se opettelu. Olen todella malttamaton enkä mikään tekniikan ihmelapsi, joten vaatisi paljon minulta lukea manuaali :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä itsekkään ole mikään tekniikan ihmelapsi ja tuntuu että yleensä onnistun rikkomaan kaikki mahdolliset laitteet :p Manuaalissa on kyllä lukemista!

      Poista
  6. Oi uuden kameran saaminen on niin ihanaa! :) Perusasetuksillakin pääsee pitkälle, mutta suosittelen jossain kohtaa tutustumaan myös kameran manuaalisäätöihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ehdottomasti opetella manuaalisäätöjä! Taitaa mennä kuitenkin aika kauon ennenkuin opin mitään kovin ihmeellistä sillä tekemään :p

      Poista