31. tammikuuta 2018

Tammikuun kosmetiikkaostokset


Näin tammikuun viimeisenä päivänä on hyvä kerrata kuukauden kosmetiikkaostokset. Yllä kaikki ostokset yhdessä. Alla hieman lisää tietoa tuotteista ja hinnat.


Vichy Pureté Thermale Cleansing Micellar Oil 19,80e

Olen käyttänyt The Body Shopin Camomile meikinpoistoöljyä jo useamman vuoden ja halusin testata jotain muuta meikinpoistoöljyä. Näin apteekissa tämän Vichyn öljyn ja päätin testata sitä. Kyseessä on erinomainen öljy. Kirjoitinkin tästä aikaisemmin tässä kuussa ja kirjoitukseen pääset täältä.

Lumene Arctic Glow Lip Oil 3e

Lumene on vaihtanut näiden huuliöljyjen pakkauksen ja nykyään niiden nimi on Oil Infusion Lip Gloss mutta ymmärtääkseni koostumus ei ole muuttunut pakkauksen myötä. Näitä vanhan pakkausen omaavia huuliöljyjä myytiin lähikaupassani kolmella eurolla joten nappasin yhden mukaani ja olen tykännyt tästä tuotteesta erittäin paljon!

Lumene Sisu tehotiiviste 29,90e

Kuukauden kallein yksittäinen ostos on Lumenen Sisu- sarjan tehotiiviste, jonka hankin Sokokselta alennuksella. Näiden oikea hinta on peräti 39,90e. Tulen kirjoittamaan tästä tiivisteestä vielä kunhan olen testannut sitä ensiksi hieman pidempään.

Meikkauspeili 3,29e

Edellinen meikkauspeilini meni rikki jo viime vuoden puolella ja hankin uuden vasta viime viikolla :p Meikkipalettien peileillä pärjäsi ihmeen hyvin, mutta halusin hankkia hieman isomman peilin taas käyttöön.

Essence Metal Art Lip & Eye Liner 3,69e

Ihanan viininpunaisen/violetin/kimaltavan Essencen nestemäisen rajauskynän hankin, koska olen pitänyt sen verran paljon ennen joulua ostamastani rusehtavasta saman tyyppisestä rajauskynästä. Tätä on vielä silmillä ole päässyt testaamaan, koska hankin sen vasta pari päivää sitten, mutta haluan ehdottomasti pian testata tätä ihanuutta!

Lumene: Arctic Glow Lip Gloss 0,5e, Raspberry Miracle Lip Perfecting Balm 0,5e ja Miracle Lip Sorbet 0,5e. Yhteensä 1,5e.

Lähikaupassani oli Lumenen huulituotteita hintaan 0,5e, joten hankin kolme testiin. Nämä taitavat olla vanhan pakkausen omaavia, kuten huuliöljykin ja siksi ne myytiin niin edulliseen hintaan. Olen muutaman kerran näitä testannut ja ovat ehdottomasti hintansa väärti!

NYX Micro Brow Pencil 10,50e

Kyllästyin Anastasian kulmakynän suurehkoon hintaan ja päätinkin hankkia testiin NYX:n hyvin samantyyppisen kulmakynän. Nyt Anastasian kynä onkin päätynyt takaisin meikkikokoelmaan ja päivittäisessä käytössä on tämä NYX:n kynä. Tämä kynä on pehmeämpi kuin Anastasian ja siten ehkä jopa helpompikäyttöinen. Kirjoitinkin tästä kynästä jo aiemmin tässä kuussa ja kirjoitukseen pääset täältä.

Essence Keep It Perfect Make-up Fixing Spray 3,69e

En ole vähään aikaan omistanut mitään meikinkiinnityssuihketta ja päätinkin hankkia testiin tämän Essencen erittäin edullisen ja mukavan pienikokoisen suihkeen. Sanoisin, että tämä toimii ihmeen hyvin sekä meikinkiinnityksessä että luomivärien kanssa silmämeikkiä tehtäessä. Suosittelen ehdottomasti testaamaan!

Essencen teroitin 1,25e

Kadotin edellisen Essencen teroittemeni, joten hankin uuden. Näillä voi teroittaa sekä tavallisia, että paksuja meikkikyniä joten sanoisin, että kyseessä on erinomainen teroitin.

Buxom Full-on Lip Cream 10,50e

Vieraillessani Kicksissä kuukauden alussa silmääni pisti tämä tuote, eli varmaankin Buxomin kuuluisin tuote, Lip Cream sävyssä White Russian. Pakko myöntää, että en ole tätä kovinkaan montaa kertaa käyttänyt. Tämä kihelmöi huulia todella paljon ja se välillä lähes kirvelee kuivia huuliani. Tämä on muutenkin todella tahmaista, ja en tahmeista huulituotteista kovinkaan pidä

Lumene Arctic Glow Lip Oil 3e

Päätin hankkia vielä toisen tällaisen Lumenen huuliöljyn, koska pidin ensimmäisestä sen verran paljon. Tämän sävy on hieman vaaleampi ja persikkaisempi.

Colourpopin paketti ja arvontatuotteet yhteensä 85e.

Colourpopin paketista paljastui tällaisia ihanuuksia. Näistä kirjoitinkin hiljattain ja kirjoitukseen pääsee täältä. Näiden ja arvontaan menneiden tuotteiden yhteishinta oli 72 dollaria eli 58e (minulla oli 28 dollarin etukoodi, koska viime paketissa oli rikkinäisiä tuotteita) + tullimaksu n. 13e. Tulen vielä kirjoittamaan näistä arvosteluja ensi kuussa, joten kannattaa pitää blogia silmällä!


MAC:n huulikynät yhteensä 34,32e

MAC:n huulikynät Sokokselta olivat kuukauden viimeinen ostos. Näiden hinnaksi tuli 34,32e eli näiden yksittäishinta oli 8,58e. Nämä olivat siis aikamoisessa tarjouksessa Sokoksen verkkokaupassa. koska tavallisesti näiden hinta on 17,50e. Näistä on tulossa kirjoitus piakkoin, joten en tässä vaiheessa paljasta näistä enempää.

Eli yhteensä kuukauden kosmetiikkatuotteet maksoivat... 209,44e.

Olen kohtalaisen tyytyväinen ostoksiini, joten en löydä valittamista tuossa hinnassa :)

Paljonko sinulla yleensä kuluu kuukaudessa kosmetiikkaan?

Muistathan osallistua Colourpop arvontaan, joka alkoi maanantaina! Arvontaan pääset täältä.

- Laura


6 kommenttia:

  1. Noissa NYX:n ja ABH:n kynissä taitaa olla vähän sävykohtaisia eroja, kun mulla esim. tosta NYX:n kynästä sävy Taupe on ihan älyttömän kova eikä siitä meinaa lähteä väriä juuri ollenkaan. Sen sijaan ABH:n Medium Brown on paljon pehmeämpi, mutta oon kuullut, että myös ABH:n Taupe sävy olisi vähän heikko. Kiva että tykästyit tohon NYXiin, se on kuitenkin hurjasti edullisempi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika erikoista, että NYX:n kynissä on tuollaisia aroja sävyjen välillä :/ Juu olen kyllä tykästynyt NYX:n kynään ja en taida vaihtaa enää takaisin Anastasiaan!

      Poista
  2. ColorPopin paletit on mielettömän nättejä:) Essencen terottimet ovat hintaansa nähden aivan superhyviä:)
    Tosikivoja huulituotteita olet löytänyt ja vau miten edullisesti vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen edullisesti löysin kyllä noita Lumenen tuotteita :) Hyviäkin ovat!

      Poista
  3. Mäkin tein hyviä löytöjä Sokoksen verkkokaupasta. Siellä näytti olevan paremmat alevalikoimat kuin myymälässä. Essencen eyelinerit ovat muuten tosi hyviä. Pysyvät koko päivän ja hintaa on vain pari euroa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en tiennyt mitään Sokoksen verkkokaupan alesta ja ihan ihmeissäni olin kun huomasin että MAC:akin oli alennuksella :p

      Poista