4. tammikuuta 2018

Joulukuussa loppuneet tuotteet ja miniarviot


Tänään siis vuorossa Joulukuussa loppuneet tuotteet. Kuten kuvasta voi huomata, viime kuussa minulla loppui useampi tuttu tuote, joita on näkynyt myös muissa loppuneet- postauksissani. Kulutin loppuun myös aika paljon meikkejä. Alhaalla lisää tuotteista.


Kulutin loppuun muutaman näytteen. Cliniquen Moisture Surge vaikutti ihan perushyvältä rasvalta, en kuitenkaan tule ostamaan tätä rasvaa näytteen perusteella, koska tiedän monia rasvoja, joista tykkään paljon enemmän kuin tästä. Biothermin Blue Therapy Cream-in-oil näyte vaikutti paljon lupaavammalta. Rasva oli todella laadukkaan tuntuista ja kosteutti ihoa todella hyvin.


The Body Shopin Camomile meikinputsarista en kovinkaan pitänyt, koska se kirveli silmiäni vaikka sen nimi on Gentle Eye Make-up Remover..


Labellon Strawberry Shine huulirasva kosteuttaa huulia mukavasti ja tuo hieman punaista sävyä huulille. Sen tuoksu on myös mukavan raikas. Minulla on useimmiten useampi Labellon huulirasva käytössä kosta pidän niistä todella paljon.


The Body Shopin Vitamin E- kasvorasva on ehkä paras rasva meikin alle, jota olen kokeillut. Se jättää ihon kohtalaisen mattapintaiseksi, mutta se ei todellakaan kuivata ihoa ja tuote on mielestäni loistava voide rasvoittuvalle iholle. Tätä rasvaa olen käyttänyt usean vuoden ajan.


The Body Shopin Camomile Silky Cleansing Oil on erinomainen öljy meikinpuhdistukseen. Käytän näitä loppuun parin kuukauden välein ja en voi kuvitella meikinpuhdistusta ilman tätä öljyä.


Briogeon Deep Conditioning Mask- näytteen ostin Cultbeautystä viime kesänä. Tämä oli mielestäni todella mitäänsanomatan hiusnaamio ja mielestäni L'oréalin hiusnaamiot ovat paljon parempia kuin tämä.


Kulutin myös loppuun Beautyblender- sienen. Kaikista sienistä, joita olen kokeillut, tykkään eniten Beautyblender- sienistä. Tämä nude sieni ei kuitenkaan ole lempparini. Ensinnäkin se muuttuu ajan kuluessa valkoiseksi ja mielestäni se ei kestä yhtä kauon kuin perinteinen pinkki sieni. Mielestäni kuitenkin Beautyblender- sienistä kaikista paras on musta sieni, josta ei lähde ollenkaan väriä ja se kestää todella pitkään. Mustia sieniä löytyy kuitenkin kaupoista harvoin.


Kulutin Joulukuussa loppuun ihmeen paljon meikkejä. Ylinpänä kuvassa Soap & Gloryn Solar Powder, jota olen käyttänyt siitä asti kun löysin ensimmäisen Lontoosta yli vuosi sitten. Kyseessä on todella hyvä aurinkopuuteri vaalealle iholle. Vasemmalla kuvassa Anastasian Brow Wiz sävyssä Chocolate. Olen käyttänyt muutaman näitä kyniä loppuun ja pidän näistä todella paljon. Harmittaa ainoastaan, että Kicksissä näiden hinta on aika korkea (25e) olenkin siis miettinyt, että voisin testata muitakin kulmakyniä, esim. NYX:n kulmakynistä olen kuullut pelkkää hyvää. Kuvassa keskellä MAC:n Pro Longwear peiteaine. Olen käyttänyt kyseistä peiteainetta lähemmäs viisi vuotta. Käytän sitä vaaleimmassa sävyssä eli NW15. Tämä peiteaine on erittäin peittävää ja kestävää. Se sopii erinomaisesti ainakin omalle rasvoittuvalle iholleni. Tämän tuotteen ainut ongelma on sen pakkaus, lasipakkaukseen jää aina jonkin verran tuotetta ja sitä ei saa mitenkään pois. Oikealla kuvassa L'oréalin Infallible 24h-Matte meikkivoide, josta olen puhunut sen verran paljon, että en siitä ehkä nyt suuremmin kerro. Kyseessä on eniten käyttämäni meikkivoide. Tykkään käyttää tätä eniten kesäisin kun sää on lämmin ja haluan meikkivoiteeni kestävän mitä vaan. Näin talvella se voi olla iholleni hieman kuiva, mutta käytän sitä silti aika usein, koska tiedän sen kestävän tarvittaessa iholla aamusta iltaan.

Oliko joukossa itsellesi tuttuja tuotteita?

- Laura

6 kommenttia:

  1. Mä en enää nykyään käytä kulmakyniä ollenkaan, oon siirtynyt kokonaan puuterimaisiin väreihin. Muistelisin kuitenkin, että vielä pari vuotta sitten Lumenella oli tosi hyvä kulmakynä - en tosin tiedä mikä tilanne nykyään on. Mutta jos Nyxiltä ei löydy ratkaisua, kannattaa ainakin tutkia niiden valikoimaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :) Täytyy lähteä etsimään vaihtoehtoisia kulmakyniä. Olen ehkä myös hieman kyllästynyt käyttämään vain Anastasian kulmakyniä, joten olisi mukava kokeilla jotain erilaista!

      Poista
  2. Toi Biothermin cream-in-oil on ihana, taitaa olla Biothermin kosteuttavin voide ja oma suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa. Mietinkin että on aika kosteuttava tuote kyseessä :) Täytyy ehkä jossain vaiheessa testata täysikokoisena!

      Poista
  3. TBS:n E-vitamiini voide on ihan huippu hyvä meikinalla ja macin pro longwear on mun yksi suosikeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavia tuotteita kyllä kumpikin :) Molempia olen käyttänyt useamman vuoden! Välillä tulee kokeiltua esim. muitakin peiteaineita, mutta kyllä pro longwear on paras jota olen toistaiseksi kokeillut.

      Poista