23. marraskuuta 2017

Kuivien hiusten pelastus Klippoteketiltä


Kerron harvemmin hiustuotteista blogissani. Tämä taitaa olla siksi, että en käytä kovinkaan paljon tuotteita hiuksiini. Tätä tuotetta olen kuitenkin käyttänyt jo muutaman vuoden ajan ja olen pitänyt siitä todella paljon.

Kyseessä on siis Klippoteket- merkin Argan Oil Spray Balsam. Pakkauksessa on tuotetta 200ml. Kyseinen tuote on hiuksiin jätettävä suihke, joka kosteuttaa mielestäni todella hyvin kuivia hiuksia.

Itse käytän tätä tuotetta yleensä pyyhekuiviin hiuksiin siuhkauttamalla useamman kerran sitä hiuksiin sekä hiuspohjaan. Tuote on todella hellä myös hiuspohjalle.

Ilmojen kylmetessä omat hiukseni ja hiuspohjani on aika kuivat. Hiukseni eivät rasvoitu kovinkaan helposti vaan mielestäni hiukseni ennemminkin kuivuvat pesujen välillä. Siksi tämä tuote onkin ollut todella hyvä lisä hiuksilleni. Kesällä käytin tätä harvemmin, mutta syksyllä ja näin talvella käytän tätä joka pesun jälkeen. 

Tuotteella on hyvin hento tuoksu ja se ei koskaan ole ärsyttänyt hiuspohjaani millään lailla. Kun olen suihkuttanut tätä hiuksiini, yleensä harjaan vielä hiukset, jotta tuote on levittynyt hiuksiin tasaisesti.

En vielä ole kokeillut muita Klippoteketin tuotteita, mutta varmasti jossain vaiheessa testaan vähintään muita Argan Oil- sarjan tuotteita. Sarjaan kuuluu tämän Spray Balsamin lisäksi hiuskiinne, hoitoöljy, muotovaahto, shampoo, hoitoaine ja kuumuudelta suojaava suihke.

Spray Balsam hinta n. 8,90e (Sokos)

- Laura

2 kommenttia:

  1. Mulla on ollu käytössä shampoo, hoitoaine ja hoitoöljy ja tykkään tosi paljon. Ainoa ongelma on, että hoitoainetta ei meinaa välillä saada purkista ulos kun on heikentynyt puristusvoima ja märät kädet. Vaihdan aina välillä muihin tuotteisiin mutta palaan kuitenkin aina näihin.

    VastaaPoista
  2. Ainakin tuota hoitoyljyä voisi kyllä joskus kokeilla :) Mukava kuulla että muutkin sarjan tuotteet ovat hyviä!

    VastaaPoista