15. marraskuuta 2017

Testissä Colourpop Blotted Lip


Viime kuussa sain käsiini useita Colourpopin tuotteita, kuten yläkuvassa näkyvät Blottet Lip- huulipunat. Ymmärtääkseni nämä huulipunat on julkaistu tämän vuoden alkupuolella ja jostain syystä en ole nähnyt näitä tietääkseni ollenkaan blogeissa tai Youtubessa. Halusin kuitenkin itse testata nämä punat, koska ne vaikuttivat haaleilta mutta kauniilta punilta.


Ylempi sävy on nimeltään Sucker ja alempi on nimeltään Ice Cube. Yritin valita Colourpopin nettisivuilta punertavia sävyjä, mutta onnistuin silti valitsemaan kohtalaisen oranssin sävyn, eli Sucker- sävyn. Mielestäni osanssit huulipunat eivät sovi itselleni, joten yritän välttää niiden ostamista. Colourpopin verkkosivuilta on ihmeen vaikea valita sävyjä ja olen ennenkin erehtynyt ostamaan oransseja sävyjä Colourpopin sivuilta.


Kuvittelin sävyjen olevan paljon haaleampia kuin ne todellisuudessa ovat. Ne ovat myös todella kuivia. Kyseessä on siis haaleita, mutta samalla kirkkaita mattapintaisia punia. Oranssia sävyä en tykkää käyttää mutta sävy Ice Cube toimii mielestäni oman ihonsävyni kanssa hyvin. Yleensä levitän punan alle huulirasvaa, jotta puna ei tunnu niin kuivalta. Huulirasvan kanssa puna tuntuu myös todella mukavalta huulilla.

En varmaankaan tule ostamaan näitä punia lisää, mutta näistä kahdesta tulen käyttämään sävyä Ice Cube jatkossakin. Sävy sopii mielestäni hyvin syksyyn ja talveen. Mielestäni kyseessä on hintaansa nähden hyviä mutta hieman erikoisia punia, joita ei ole aikaisemmin tullut vastaan muilta kosmetiikkamerkeiltä.

Punien hinta Colourpop.com 5 dollaria eli n. 4,2e

- Laura

2 kommenttia:

  1. Mun silmään oikein kivat sävyt molemmat! :) Harmi, ettei oranssi toimi sinulla ja että tuntuvat kuivilta.

    Itsehän en ole vieläkään tilannut Colourpopilta mitään :D Aina iskee valinnanvaikeus, kun meinaan tilausta tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi alle voi laittaa huulirasvaa niin eivät tunnu niin kuivilta :p Kannattaa kyllä ehdottomasti testata Colourpopin tuotteita! suurimman osan ajasta lähetyskuluja ei tarvitse maksaa (ainakaan yli 50 dollarin ostoksista) ja välillä kaikki sivuston tuotteet ovat -20%. Viime viikonloppuna oli nuo -20% päivät ja niitä tulee varmasti ennen joulua (black friday) ja joulun jälkeenkin. Jos Colourpopin huulituotteet kiinnostaa niin suosittelen ehkä eniten Ultra Blotted Lip- punia, joista tulen vielä kertomaan enemmän myöhemmin tässä kuussa :)

      Poista