6. helmikuuta 2018

MAC huultenrajauskynät testissä


En ole koskaan aikaisemmin testannut MAC:n huultenrajauskyniä. MAC on yksi ehdottomista lemppari kosmetiikkamerkeistäni, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että nämä huultenrajauskynät ovat liian kalliita ja käytän huultenrajauskyniä aika harvoin muutenkin, joten en koskaan ostanut yhtäkään itselleni. 

Sokoksella oli kuitenkin viime kuun lopussa erittäin hyvät alennusmyynnit ja muun muassa MAC:n tuotteita myytiin roimaan alehintaan. Olisin mielelläni hankkinut muitakin MAC:n tuotteita itselleni, mutta haluamani puuterit ja peiteaineet eivät olleet vaaleimmissa sävyissä alennuksessa, joten päätin hankkia testiin vain nämä huultenrajauskynät.


Hankkimani sävyt ovat kohtalaisen nudeja/ruskeita paitsi mukana on yksi tummemman punainen. Kaikki MAC:n huultenrajauskynät eivät olleet alennettuun hintaan Sokosen sivuilla ja mietin pitkään mitkä kynät hankkisin itselleni. Katsoin muutaman Youtube- videon näistä kynistä ja katselin swatch kuvia myös ja päädyin näihin sävyihin. Alin ja ylin sävy ovat ehkö hieman tummemmat kuin kuvittelin mutta olen silti näihin tyytyväinen.


Ylin sävy eli Chicory on tumman ruskea, jossa on mukana hieman punertavaa. Tämä kynä on erittäin pigmenttinen ja huultenrajaus tällä kynällä kestaa kirjaimellisesti 10 sekunttia. Minulla ei aiemmin ollut yhtään huultenrajauskynää tai huulipunaa tässä sävyssä, joten olen ihan iloinen siitä, että tämä kynä on nyt kokoelmassa. Tämä kynä tuntuu huulilla todella mukavalta mutta tietysti hieman kuivalta.

Toinen kynä sävyssä Beet on aikalailla punajuuren sävyinen tai hieman punajuurta vaaleampi. Tämän koostumus on hyvin samanlainen kuin Chicoryn eli kyseessä on mukavan pehmeä kynä, joka levittyy huulille nopeasti. En usein käytä tämän sävyisiä huulipunia mutta halusin saada tämän värisen kynän kokoelmaani, koska tämä sävy on täydellinen esimerkiksi juhliin. Tämä kynä tuntuu huulilla siltä, kuin huulilla ei olisi minkäänlaista tuotetta ja sen olemassaolon unohtaa. Vaikka sävy onkin tumma, se ei hankaudu huulilta pois. Tässä kynässä on tosi hyvää se, että kyseessä on sinipohjainen punainen eli se ei saa hampaita näyttämään keltaisilta vaan peräti valkoisemmilta kuin ilman tätä kynää.

Kolmas sävy eli Dervish on sävyistä kaikista vaalein ja sanoisin, että kyseessä on vaalea nude joka on sävyltään aika neutraali. Kuvittelin tilatessani kynät, että tämä olisi kynistä oma lempparini, mutta testatessani kyniä en olekaan asiasta enää niin varma. Tämän kynän koostumus on nimittäin todella kova. Sillä on jopa vaikea rajata ja värittää huulia, koska kynää joutuu painamaan niin kovaa huulia vasten. Sävy on myös todella lähellä omaa huulten sävyäni, joten en edes oikein näe sävyä huulillani. Sanoisinkin, että kannattaa valita joku muu nude sävy, jos MAC:n nudet kynät kiinnostaa. Tässä kynässä on myös pyöreä korkki kun muissa kynissä on neliskulmaisempi korkki, mitäköhän se tarkoittaa? Kynien pitäisi kuitenkin olla samanlaisia. Tässä sävyssä on myös mukana kimalletta, mikä on huultenrajauskynälle aika erikoista. 

Neljäs sävy eli Half-Red muistuttaa huulilla sävyltään jonkin verran Chicorya, mutta kyseessä on hieman violettiin eikä punaiseen taittava sävy. Tässä sävyssä on mukana myös hieman harmaata, mikä voi aiheuttaa sen, että iho näyttää myös hieman harmaalta. Itseäni tämä ei kovin haittaa vaan pidän tästä kynästä aika paljon. Tätä on yhtä helppo levittää huulille kuin kahta ensimmäistä kynää, muta huomasin että tätä on vaikeampi saada tasaisesti huulille ja huulet saattavat näyttää hieman laikukkaalta. Jos käyttää yksinään tätä huulilla, voi olla, että tätä tulee laittaa huulille aika paljon jotta sävyn saa näyttämään tasaiselta.


Nämä kynät kestävät huulilla lähes koko päivän (paitsi Dervish, joka on koostumukseltaan hieman erikoinen tapaus), syödessä sitä hankautuu pois jonkin verran, mutta jos huuliin ei lisää muuta kosteuttavampaa huulituotetta päälle niin pienellä korjailulla nämä kestävät huulilla todella kauon. Levitettäessä huomasin, että näistä kynistä saattaa lähteä jonkin verran pieniä palasia, koska koostumus on niin pehmeä (taas poikkeuksena Dervish), näitä onkin helpompi levittää huulille silloin kun kynällä ei ole kovin terävää kärkeä.

Lempisävyni näistä neljästä taitaa olla Beet, joka on kyllä sen verran kirkas ja punainen, että en varmasti usein tule sitä käyttämään. Toinen lemppari taitaa olla Half-Red.

Ymmärrän nyt hieman paremmin, miksi MAC:n huultenrajauskynät ovat suosittuja tuotteita. En kuitenkaan tule ostamaan näitä ainakaan täysihintaisena enää lisää vaikka ne hyviä kyniä ovatkin. Sanoisin, että esimerkiksi Colourpopin kynät ovat lähes yhtä hyviä ja niillä on hintaa vain n. 4e.

Kynien normaalihinta 17,50e/kpl (Sokos)
Kynät alennuksella 8,58e/kpl eli yhteensä 34,32e

Oletko testannut MAC:n huultenrajauskyniä? Mitä mieltä olet niistä?

- Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti